On ihmeellistä tuntea omien lasten rakkaus ja arvostus. Tuntuu ihanalta kun lapsi tulee vierelle ja sanoo "kiitos kun juuri sinä olet äitini", oikeastaan tunnetta ei voi sanoin kuvata.
Olen itse sellaisessa tilanteessa että opettelen uudestaan asioita jotka ovat kaikille ihmisille normaalia, opettelen unien näkemistä ja omien tunteiden kohtaamista. Olen syönyt lääkkeitä jotka ovat tuoneet mukanaan pari unetonta vuotta ja vieneet tunteista terät, olo on ollut, voisikohan sanoa seesteinen, ei ihan niin positiivisessa merkityksessä. Nyt tätä lääkitystä on vähennetty asteittain ja muutos vaatii sopeutumista. On outoa herätä aamulla kun ei oikein tiedä mitä yön aikana on "tapahtunut", en muista uniani mutta olo on kuitenkin sekava.
Mitä tunteisiin tulee niin huomaan erityisesti ikävän tunteen nousseen pintaan. Hyvä ystäväni asuu ulkomailla ja tulee koto suomeen vasta muutaman kuukauden päästä. Nyt reilun kuukauden sisällä minä olen ikävöinyt häntä ihan kyynelten kera ja se hämmentää minua. Toinen ikävän tunne saattaa iskeä yhtä äkkiä päivän aikaan kun olen töissä, tulee vain valtava kaipuu mieheni kainaloon enkä voi muuta kuin lähettää tekstarin että minulla on ikävä.
Kaikille tunteille en edes osaa vielä antaa nimeä ja siihen menee aikaa opetella, mutta nautin kuitenkin kaikista tuteista, koska elämä on vaillinainen ilman voimakkaita tunteita. Ilo, suru, rakkaus ja jopa suuttumus kuuluu elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti