Olen äiti neljälle ihanalle lapselle ja tällä hetkellä elän aikaa jolloin tunnetasolla joudun irtautumaan heistä. Vanhin pääsee peruskoulusta keväällä ja tuntuu hassulta miten aikoinaan tunsin itseni niin vanhaksi kun peruskoulu loppui.Nyt huomaa kuinka lapsi sitä silloin on ollut. On kuitenkin turvallista kun tietää että hän ei vielä muuta pois kotoa.
Toisiksi vanhimmasta huomaa ajan kulun pituudessa hän on isäsnsä mittainen jo ja kasvaa aina vaan. Ainoana poikana hän on minulle haaste koska itse olen kasvanut talossa, jossa oli vain naisia, isäni kuoltua ollessani viiden vanha. Kunpa osaisin tukea ja opastaa häntä oikealla tavalla ja aikanaan irroittaa otteni, hänähän on minulla vain lainassa.
Sitten on kaksostytöt jotka ovat teiniiän kynnyksellä ja tekemässä minusta pesäeroa ja itsenäistymässä pikkuhiljaa.
Minä itse olen parantumassa vaikeasta masennuksesta, joka on kestänyt monta kipeää vuotta. Lapset ovat kasvaneet ja oppineet ottamaan vastuuta liian nopesti, etenkin vanhin on hyvin vastuuntuntoinen nuori nainen. Kuitenkin kun olemme asiasta keskustelleet, kukaan lapsista ei pidä asiaa pahan vaan kokevat että ssairauteni kautta koko perhe on monella muulla tavalla saanut kokea Jumalan siunausta. On pitka lista hyviä asioita ja monia ihania ihmisiä jotka olemme saaneet elämäämme näinä vaikeina aikoina.
Tässä pieniä ajatuksia tähän alkuun ja katsotaan miten Blogi kehittyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti