Huonompi päivä

Jotenkin tämä päivä työpaikalla pääsi alkamaan huonosti ja se vaikutti huonon tuulen koko päiväksi. Miten ihmeessä toisen paha mieli ja harmi tarttuu niin helposti? Herätessä minulla oli mukava olo ja vielä hyvä viikonloppu takana. Töihin tullessa olo oli vielä iloinen ja sitten juteltuani hetken työtoverin kanssa, jolla harmi puserossa kaihersi, sama harmi tarttui minuun ja kiukku kasvoi kasvamistaan.Minua itse asiassa suututtaa vieläkin =(. Mitetin usein onko masennukseni myös toisten negatiivisten tunteiden imuri?
Hunoon tuuleen vaikuttaa myös terapeutiltani saamani tehtävä, joka vaikuttaa ylivoimaiselta ja täysin mahdottomalta. Tiedän että esteen täytyy olla minussa etten saa tehtyä tehtävää ja tiedän että Jumalan luomana olen "sangen hyvä" kuten Raamatun alkulehdillä sanotaan. Tehtävänä minulla siis on löytää kasvoistani 1 kaunis asia ja koska olen niin usein kuullut itseäni haukuttavan, en todellakaan osaa löytää itsestäni mitään kaunista enkä hyvää.
On mahtavaa saadakäydä terapeutilla joka haastaa minut ja todella haluaa minun parantuvan, haluaa minun muuttavan käsityksiä omasta itsestäni. Hän haluaa minun avaavan silmät todellisuudelle ja astuvan pois omalta mukavuus alueeltani. Kun sitä luulee tietävänsä jonkin asian täysin todeksi ja saa huomata olevansa luulossaan väärässä, se nostaa aluksi vastarinnan ja kiukun, kunnes asian saa sisäistettyä jolloin kiukku laantuu ja muutos voi alkaa.

Voimavaroja

Jumala näköjään järjestää välillä voimavara testiejä minulle. Minulle laitettiin tekstiviestillä kysely josko minä tai mieheni voisi tuurata sairastunutta vetäjää yöparkissa (varjaisnuorten yhden yön leiri).Minä iloisena ilmoittamaan että kyllä se onnistuu varmaan ja siinä olettamuksessa tietenkin että mieheni menee. Miehelle soitettuani totesimme että se on kuitenkin minä joka menen.
En tienyt koko leiristä mitään enkä osanut ssen takia varautua mihinkään. En edes tienyt kuinkamyöhään siellä valvotaan. Kun vanhimmainen koulusta tultuaan kysyi tiesinkö minä että ollaan ulkona koko pe ilta, minä ajattelin lyödä hanskat tiskiin. Minä en todellakaan ole mikään ulkoilmaihminen talvisaikaan. Kuitenkin lähdin matkaan ja ajattelin että en jaksa tehdä mitään, että voimavarat ei riitä ulkosalla olemiseen.
Kaikista negatiivisista odotuksista ja ajatuksista huolimatta, nautin olla ulkona sen hetken mitä kerettiin (n. pari h). Vaikka yön nukuin hieman rauhattomasti ja aamulla heräsin n kuudelta eikä uni enään tullut, jaksoin kuitenkin hyvin.
Oli ihanaa nähdä kuinka omat ja muiden lapset viihtyivät, se itsessän jo antaa voimia jaksaa. Se että minulla vieläkin on aamuja jolloin tuntuu että ei ole voimia edes nousta sängystä ja useita päiviä jolloin kotityöt jää tekemättä, ei estä minua nauttimasta elämästä ja siitä lasten tuomasta ilosta joka vie eteenpäin.
Masennusta on todella vaikeaa ymmärtää jos sitä ei itse ole kokoenut. Osa tutuista ja sukulaisista olettavat että olen terve, koska hymyilen ja nauran enemmän kuin ennen. Ulkoinen muuttuu paremmaksi, mutta mielenterveys on muutakin kuin hymy kasvoilla. Minulla on itsestäni vääränlaisia käsityksiä ja ne on murrettava ja muutettava, ennekuin voin sanoa että olen terve. Jos nämä asiat jäävät muuttamatta on suurempi vaara että masennun uudestaan, kuin jos saan paremman minäkuvan.

Kyyneleet

Olin viikonloppuna lähetys aiheisessa kokouksessa ja lähetystyö on minulle sydämen asia.
Olen pienenä n 5v. tutustunut lähetyslapseen, joka kertoi iljettävistä puussa kasvavista toukista (olisiko ollut tansaaniassa). Silloin minä sanoin Jumalalle että jos kelpaan niin minä voin lähteä. Pienen tytön lupaus on totta vielä tänäkin päivänä vaikkakin se oli haudattuna saasteen alle yli kymmenen vuotta.
Kun 17v. polvistuin rukous alttarille ja annoin elämäni Jeesukselle, uudistin tuon Jumalalle annetun lupauksen. Nyt kun kuulen puhuttavan lähetystyöstä sydämeni laulaa ja silmäni itkevät. Saan rukouksin kantaa niitä jotka ovat lähetystyössä ja niitä jotka eivät vielä ole kuulleet Jumalan rakkaudesta.
Ihmettelen monesti miksi Jumala minun sydämelleni laski lähetystyön, olen mukavuuden haluinen ja ruokien suhteen hyvinkin valikoiva. Oletan Jumalan asettaneen minut "taustajoukkoihin" vaikka eihän sitä koskaan tiedä mistä sitä itsensä löytää.
Tässäkin asiassa olen saanut huomata muutoksen lääkkeiden vähentämisen jälkeen. Kyyneleet olivat ehtyneet  masennuksenkin takia, mutta nyt huomaan että liikutun eri tavalla kuin ennen. On ihanaa kokea tunteiden koko kirjo ja tietää että tunteet ovat lahja.

Rakkaus ja tunteet

On ihmeellistä tuntea omien lasten rakkaus ja arvostus. Tuntuu ihanalta kun lapsi tulee vierelle ja sanoo "kiitos kun juuri sinä olet äitini", oikeastaan tunnetta ei voi sanoin kuvata.
Olen itse sellaisessa tilanteessa että opettelen uudestaan asioita jotka ovat kaikille ihmisille normaalia, opettelen unien näkemistä ja omien tunteiden kohtaamista. Olen syönyt lääkkeitä jotka ovat tuoneet mukanaan pari unetonta vuotta ja vieneet tunteista terät, olo on ollut, voisikohan sanoa seesteinen,  ei ihan niin positiivisessa merkityksessä. Nyt tätä lääkitystä on vähennetty asteittain ja muutos vaatii sopeutumista. On outoa herätä aamulla kun ei oikein tiedä mitä yön aikana on "tapahtunut", en muista uniani mutta olo on kuitenkin sekava.
Mitä tunteisiin tulee niin huomaan erityisesti ikävän tunteen nousseen pintaan. Hyvä ystäväni asuu ulkomailla ja tulee koto suomeen vasta muutaman kuukauden päästä. Nyt reilun kuukauden sisällä minä olen ikävöinyt häntä ihan kyynelten kera ja se hämmentää minua. Toinen ikävän tunne saattaa iskeä yhtä äkkiä päivän aikaan kun olen töissä, tulee vain valtava kaipuu mieheni kainaloon enkä voi muuta kuin lähettää tekstarin että minulla on ikävä.
Kaikille tunteille en edes osaa vielä antaa nimeä ja siihen menee aikaa opetella, mutta nautin kuitenkin kaikista tuteista, koska elämä on vaillinainen ilman voimakkaita tunteita. Ilo, suru, rakkaus ja jopa suuttumus kuuluu elämään.

=) Ajatuksia (=

Olen äiti neljälle ihanalle lapselle ja tällä hetkellä elän aikaa jolloin tunnetasolla joudun irtautumaan heistä. Vanhin pääsee peruskoulusta keväällä ja tuntuu hassulta miten aikoinaan tunsin itseni niin vanhaksi kun peruskoulu loppui.Nyt huomaa kuinka lapsi sitä silloin on ollut. On kuitenkin turvallista kun tietää että hän ei vielä muuta pois kotoa. 
Toisiksi vanhimmasta huomaa ajan kulun pituudessa hän on isäsnsä mittainen jo ja kasvaa aina vaan. Ainoana poikana hän on minulle haaste koska itse olen kasvanut talossa, jossa oli vain naisia, isäni kuoltua ollessani viiden vanha. Kunpa osaisin tukea ja opastaa häntä oikealla tavalla ja aikanaan irroittaa otteni, hänähän on minulla vain lainassa. 
Sitten on kaksostytöt jotka ovat teiniiän kynnyksellä ja tekemässä minusta pesäeroa ja itsenäistymässä pikkuhiljaa. 
Minä itse olen parantumassa vaikeasta masennuksesta, joka on kestänyt monta kipeää vuotta. Lapset ovat kasvaneet ja oppineet ottamaan vastuuta liian nopesti, etenkin vanhin on hyvin vastuuntuntoinen nuori nainen. Kuitenkin kun olemme asiasta keskustelleet, kukaan lapsista ei pidä asiaa pahan vaan kokevat että ssairauteni kautta koko perhe on monella muulla tavalla saanut kokea Jumalan siunausta. On pitka lista hyviä asioita ja monia ihania ihmisiä jotka olemme saaneet elämäämme näinä vaikeina aikoina.
Tässä pieniä ajatuksia tähän alkuun ja katsotaan miten Blogi kehittyy.